Komedo.fi - Ihonhoitoalan verkkomedia

Sari Kantelo kolmanneksi kynsiolympialaissa

Sari Kantelo kolmanneksi kynsiolympialaisissaLontoo kuhisi viime viikonloppuna, sillä Olympia Beauty messuille olivat saapuneet kynsialan parhammisto ympäri maailman selvittääkseen parhaimmuutensa kynsimuotoilun olympialaisissa eli The Nailympics London kilpailussa.

Viime vuoden todella korkealaatuisen tason jälkeen odotukset nyt jo kahdeksatta kertaa pidetyille olympialaisille olivat kovat, mutta taso yllätti jälleen ja taistelu kymmenestä eri pokaalista ja 96 mitalista oli vaikuttavaa.

Kilpailuiden tulokset ovatkin suomalaisittain mukavaa luettavaa, sillä Acrylic Tip & Overlay sarjassa kilpaillut Sari Kantelo sijoittui hienosti kolmanneksi omassa kategoriassaan. Kilpailussa osallistujat ovat jaettu kolmeen kategoriaan kokemuksen ja sijoittumisen osalta. Ensimmäiseen kategoriaan (Div 1) sijoitetaan kilpailuissa ensikertalaiset, toiseen kategoriaan (Div 2) aiemmin missä tahansa muualla maailmassa kilpailleet, mutta niissä sijoituksetta jääneet ja kolmanteen kategoriaan (Div 3) kokeneet kilpailijat, jotka ovat joko voittaneet tai sijoittuneet kynsikilpailuissa.

Kilpailijoita tuomaroi varsin tiukka raati, joka oli myös erittäin kansainvälinen, sillä lähes kaikilta mantereilta oli saatu jäsen paikalle.

  • Alisha Rimando Botero - Yhdysvallat
  • Jewell Cunningham - Yhdysvallat
  • Gari-Dawn Tingler - Yhdysvallat
  • Rosy Guarini- Italia
  • Mojca Janezic- Slovenia
  • Reni Mobrandt - Ruotsi
  • Najet Hamilla Strand - Ruotsi
  • Izayah Jeffrey - Yhdysvallat
  • Jackie O'Sullivan - Iso-Britannia
  • Marian Newman - Iso-Britannia
  • Ketan Patel - Iso-Britannia
  • Elaine Watson - Yhdysvallat (päätuomari)
  • Tracey Boyle - Australia
  • Sam Watkinson - Iso-Britannia
  • Kaoru Kawabata - Japani

Tulokset sarjoittain

Soak off Gel Manicure

Div 1

  1. Laura D’Avino Italia
  2. Anna Pobedinskaya Viro
  3. Trang Thu Nguyen Iso-Britannia

Div 2

  1. Pepi Ivanova Bulgaria
  2. Simona Ganderova Italia
  3. Rachel Furr Iso-Britannia

Div 3

  1. Noemi Olah Italia
  2. Lydmila Lysenko Ukraina
  3. Helle Vammen Tanska

Stiletto

Div 1

  1. Dora Gyimesi Unkari
  2. Sara Cordigliani Italia
  3. Laura D’Avino Italia

Div 2

  1. Kristina Berzina Schafer Saksa
  2. Irene Merlo Italia
  3. Ksenia Gubara Venäjä

Div 3

  1. Anna Wesolowska Italia
  2. Hazel Dixon Iso-Britannia
  3. Virag Halasz Unkari

Acrylic Nail Sculpture

Div 1

  1. Dora Gyimesi Unkari
  2. Piotr Wesolowski Italia
  3. Emese Skribanekne Unkari

Div 2

  1. Nikoletta Assenbrenner Unkari
  2. Ekaterina Kuznetsova Venäjä
  3. Natalia Zhenina Venäjä

Div 3

  1. Eva Darabos Unkari
  2. Nikoletta Ban Unkari
  3. Linn Himberg Larsson Norja

Mixed Media

Div 1

  1. Bettina Marton Unkari
  2. Sayaka Hasegawa Japani
  3. Mayumi Araki Japani

Div 2

  1. Anna Scherbakova Venäjä
  2. Anita Podoba Unkari
  3. Viktoriya Raspopova Venäjä

Div 3

  1. Maria De Lourdes Meksiko
  2. Megumi Mizuno Japani
  3. Kirsty Meakin Iso-Britannia

Fantasy

Div 1

  1. Corinne Bailey Iso-Britannia
  2. Edit Gutpinter Unkari
  3. Bethany James Iso-Britannia

Div 2

  1. Mariya Vasileva Bulgaria
  2. Theresa Dickson Iso-Britannia
  3. Zhanna Gurkina Venäjä

Div 3

  1. Dario Marzello Italia
  2. Kirsty Meakin Iso-Britannia
  3. Lorena Amici Italia

Acrylic Tip and Overlay

Div 1

  1. Viktoriia Kysil Ukraina
  2. Piotr Wesolowski Italia
  3. Alexandra Monard Belgia

Div 2

  1. Ekaterina Kaznetsova Venäjä
  2. Ksenia Gubara Venäjä
  3. Sari Kantelo Suomi

Div 3

  1. Nikoletta Ban Unkari
  2. Linn Himberg Larsson Norja
  3. Jessica Strom Ruotsi

Gel Open

Div 1

  1. Anna Pobedinskaya Viro
  2. Filomena Barletta Italia
  3. Sara Cordigliani Italia

Div 2

  1. Natalya Zhenina Venäjä
  2. Nikoletta Assenbrenner Unkari
  3. Ekaterina Kuznetsova Venäjä

Div 3

  1. Elizaveta Ermilova Venäjä
  2. Cindy Andersson Ruotsi
  3. Noemi Olah Italia

Nail Embellishment

Div 1

  1. Rosalia Fama Italia
  2. Anna Pobedinskaya Viro
  3. Olesja Lovcinovska Iso-Britannia

Div 2

  1. Anita Podoba Unkari
  2. Svetlana Azarova Venäjä
  3. Maria Teplova Venäjä

Div 3

  1. Federica De Rosa Italia
  2. Brenda Skermont Yhdysvallat
  3. Hazel Dixon Iso-Britannia

Top UK Tech

  • Div 1 Thuy Tran
  • Div 2 Olga Clapcott
  • Div 3 Hazel Dixon

Joukkuekilpailu

  • Div 1 Nail Harmony Belgia
  • Div 2 Rome Nail Academy
  • Div 3 Crystal Nails Best

Voittajien voittajat

  • Div 1 Viktoriia Kysil Ukraina
  • Div 2 Pepi Ivanova Bulgaria
  • Div 3 Eva Darabos Unkari

Paras yksilösuoritus

  • Virginia Arleo - Argentiina
 

Komedo.fi

Komedo.fi on kauneuden- ja ihonhoitoalan ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville suunnattu suomenkielinen sivusto, jonka avulla olet selvillä alan viimeisimmistä uutisista ja tapahtumista niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

 

Ota yhteyttä

Akkukahva Media / Komedo.fi

Osoite: PL 133, 15101 Lahti

Puhelin: +358 50 568 0091

Sähköposti: komedo@komedo.fi

Internet: www.komedo.fi

Palautelomake

You are here Uutiset Kynnet Sari Kantelo kolmanneksi kynsiolympialaissa