Komedo.fi - Ihonhoitoalan verkkomedia

YLE: Taantumanpelko saa ihmiset säästämään luksushoidoista

Taantuman uhka näkyy kauneudenhoitoalalla, kertoo YLE Keski-Suomi. Uutisen mukaan useat kosmetologiyritykset ovat  viime aikoina joutuneet lopettamaan toimintansa.

Epävarma taloudellinen tilanne saa ihmiset säästämään varsinkin ylellisistä hoidoista.
"Perusjalkahoitoja ja tavallisia kasvohoitoja ja muita tavallisia hoitoja ihmiset kyllä hakevat minun nähdäkseni edelleen. Sitten puolestaan jotain ihania juttuja sisältäviä luksushoitoja saatetaan karsia", kertoo kosmetologiyrittäjä Mirkka Jääskeläinen.

Ripsien pidennystä kosmetologilla. (Kuva: YLE)Suomen kosmetologien yhdistyksestä kerrotaan, että useat kauneudenhoitoalan yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa viime aikoina. Selviytyminen riippuu paljolti asiakaspohjasta. "Vanhemmilla toimijoilla menee ehkä hieman paremmin kuin nuoremmilla. Toki tässä saattaa olla alueellisia eroja", toteaa kosmetologiyhdistyksen toiminnanjohtaja Hanne Niemistö.

Jyväskylässäkin osalla yrityksistä asiakkaiden määrä on vähentynyt, mutta kaikilla ei. "Nyt voi sanoa taas, että kyllä asiakasmäärä on kasvanut", kertoo Jääskeläinen.

Yksi kauneudenhoitoalan kesto-ongelmista on harmaat toimijat. "Varsinkin sellaista, että tehdään kotona jotain pientä sivubisnestä, esiintyy. Ne menevät verottajatietojenkin ohitse", Jääskeläinen toteaa.

Eroa on myös kosmetologien ammattitaidossa. Useat toimivat vailla koulutusta. "Halvemmat hinnat eivät välttämättä ole laadun tai osaamisen tae. Ne eivät myöskään takaa sitä, että kaikki yhteiskuntavelvoitteet hoidetaan siinä yrityksessä oikein."

Pikainen soittokierros yrityksiin

Komedo.fi soitti maanantain aikana muutamiin hoitoloihin ympäri Suomea. Monet puhelimen ääreen saadut yrittäjät allekirjoittavat Yeisradion uutisessa mainitut asiat ja erityisesti painottavat, että taantuman uhka vaikuttaa erityisesti aloittaviin ja vähän aikaa toimineisiinyrityksiin. Tästäkin huolimatta Komedo.fin haastattelemat yrittäjät suhtautuvat taantuman uhkaan maltillisesti. "Pitää vain ottaa vähän suunnitelmallisuutta mukaan eikä tehdä mitään suuria riskihankintoja, keskittyä nykyisiin asiakkaisiin vielä paremmin, niin sana hyvistä hoidoista kyllä kiirii", toteaa eräskin haastatelluista kosmetologeista.

Vastaa viikon kysymykseen aiheesta

Komedo.fi etusivulla on näkyvissä taantuman uhkaan ja sen vaikutuksiin liittyvä kysymys. Vastata voi vain kerran.

 

Komedo.fi

Komedo.fi on kauneuden- ja ihonhoitoalan ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville suunnattu suomenkielinen sivusto, jonka avulla olet selvillä alan viimeisimmistä uutisista ja tapahtumista niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

 

Ota yhteyttä

Akkukahva Media / Komedo.fi

Osoite: PL 133, 15101 Lahti

Puhelin: +358 50 568 0091

Sähköposti: komedo@komedo.fi

Internet: www.komedo.fi

Palautelomake

You are here Uutiset Kotimaa YLE: Taantumanpelko saa ihmiset säästämään luksushoidoista