Komedo.fi - Ihonhoitoalan verkkomedia

Uusi vuosi, uusi markkinointisuunnitelma

Markkinoinnin murusiaMarkkinoinnin murusia on Komedo.fi sivustolla kuukausittain ilmestyvä kauneudenhoitoalan markkinointiin ja yrittäjyyteen pureutuva artikkelisarja. Tässä sarjan ensimmäisessä osassa käsitelläänkin kuinka tehdä vuodesta 2013 menestyksellinen niin sinulle kuin yrityksellesi.

Viimeistään vuoden alussa on aika katsoa kuinka päättynyt vuosi kokonaisuudessaan meni, mikä toimi, mikä ei ja pohtia niiden syitä. Menneen aikakauden tarkastelusta pitäisikin muodostua yksi vuodenvaihteen tärkeimmistä markkinointisuunnitelman palasista yrityksessäsi.

Ota rohkeasti aikaa menneiden muistelulle

Päättyneen vuoden tarkastelun tulisi osoittaa sinulle mitkä asiat onnistuivat ja olivat taloudellisesti kannattavia sekä mitkä asiat taasen eivät onnistuneet oletetulla tavalla ja ehkäpä vain maksoivat sinulle rahaa tuottamatta euroakaan. Tarkastelun tulisi osoittaa myös mitkä tuotteet myivät hyvin ja mitkä vain vievät kallista hyllytilaa.

Mennyttä vuotta tarkastelemalla saat itsellesi kuvan mitkä hoidot ja palvelut olivat suosittuja ja ennen kaikkea mitkä niistä olivat rahallisesti tuottavia. Unohda hetkeksi kaikki muut markkinointimenetelmät, -opit sekä -välineet ja keskity vain tarkastelemaan mennyttä kahtatoista kuukautta. Tämän niin sanotun 'tiedonkeruuprosessin' tuloksia voit sitten käyttää tulevien päätöksiesi perustana. Tarkastelun suoritettuasi voit hyvillä mielin tehdä päätöksiä jotka pohjautuvat faktoihin eikä vain olettamuksiin.

Tee liiketoiminnallesi uudenvuodenlupaukset

Kun nyt olet tilanteessa, jossa olet varustautunut faktatiedolla mennestä, niin olisiko parempaa tapaa aloittaa uusi vuosi kuin tekemällä muutama uudenvuodenlupaus? Vuoden alku on kuitenkin se hetki kun monet ihmiset suuntaavat katseensa tulevaan ja pyrkivät aloittamaan kalenterivuoden puhtaalta pohjalta kohti uusia tavoitteita. Ainoa ongelma uuden vuoden aloittamisessa on se, että kovin monet aikomukset ns. suistuvat kiskoilta parin viikon yrittämisen jälkeen. Ainoa tapa menestymiseen onkin pyrkiä kaikin tavoin vastustamaan kiusausta uudenvuodenlupauksen pettämisestä. Ole tarkkaavainen, keskity, suunnittele työsi ja sitten työskentele suunnitelmasi mukaisesti niin, että vuoden 2013 joulukuussa voit istahtaa alas ja onnitella itseäsi menneestä vuodesta.

Olipa tavoitteesi sitten parantaa yrityksen tuottavuutta, vähentää kuluja tai vaikka avata toinen hoitola, sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Ainut millä on väliä aloittamisen kannalta, on itsesi vahva sitouttaminen jonkin tai joidenkin lupauksien täyttämiseen. Seuraavassa luotellut 'lupaukset' eivät varmasti sovi kaikille, sillä jokaisella on oma tapansa mieltää mikä on varsinainen tavoite. Ne ovat joka tapauksessa tarjolla auttamaan sinua omien tavoitteiden asettamisessa ja muistathan, että ainut asia mikä on uudenvuodenlupasta tärkeämpää, on sen pitäminen.

Kymmenen lupasta hoitolayrittäjälle ja kauneudenhoidon ammattilaiselle

  1. Kuuntelen asiakkaitani tarkkaavaisemmin
  2. Rohkaisen kollegoitani tekemään samoin
  3. Kuuntelen tarkkaavaisemmin kollegoitteni ideoita ja ehdotuksia
  4. Pyrin tekemään hoitolastani asiakasystävällisemmän
  5. Arvioin tuote- ja hoitovalikoimani ollakseni varma, että tarjoan asiakkailleni korkeatasoisinta ja kannattavinta palvelua
  6. Kiinnitän enemmän huomiota tuotteiden esillepanoon ja muutan sitä tasaisin aikavälein saadakseni lisämyyntiä
  7. Pidän itseni ajantasalla siitä mitä kauneusalalla tapahtuu
  8. Luon voimakkaamman siteen tukkuuni/toimittajaani
  9. Selvitän tasaisin välein mitä kilpailijani tekevät
  10. Joka viikko teen jonkin teon saadakseni uusia asiakkaita

Älä unohda arviointia

Hypätään ajassa eteenpäin vuoden 2013 viimeisen työpäivän aamuun. Ennen ovien avaamista asiakkaille, pidä lyhyt palaveri itsesi tai jos sinulla on yrityksessä muitakin työntekijöitä, niin heidän kanssaan. Keskustelkaa miten teillä meni tänä vuonna. Mikä tulee olemaan vastaus?

Vastaus tuohon vielä varsin kaukana olevaan aamuun riippuu lähes kokonaan siitä, minkälaisia toimenpiteitä olet päättänyt tehdä tänään. Nyt ei muuta kuin oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2013 kaikille kauneudenhoidon ammattilaisille ympäri Suomea.

Markkinoinnin murusia sarjan toinen osa julkaistaan noin kahden viikon kuluttua maanantaina 28. tammikuuta ja se käsittelee markkinoinnin vuosikelloa.

 

Komedo.fi

Komedo.fi on kauneuden- ja ihonhoitoalan ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville suunnattu suomenkielinen sivusto, jonka avulla olet selvillä alan viimeisimmistä uutisista ja tapahtumista niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

 

Ota yhteyttä

Akkukahva Media / Komedo.fi

Osoite: PL 133, 15101 Lahti

Puhelin: +358 50 568 0091

Sähköposti: komedo@komedo.fi

Internet: www.komedo.fi

Palautelomake

You are here Artikkelit Artikkelit Uusi vuosi, uusi markkinointisuunnitelma